maanantai 24. joulukuuta 2018

BLOGI MUUTTAA 24.12.2018!

Hyvää Joulua kaikille lukijoille!

Näin vuoden lopuksi on tullut aika myös blogin uudistua. Blogi löytyy jouluaatosta lähtien uudesta ja uudistuneesta blogiosoitteesta: Kookospalmun Alla.

Tervetuloa mukaan seuraamaan uusia tulevia seikkailuja uudistuneen blogin pariin!

<3: Tiina Johanna

tiistai 11. joulukuuta 2018

AAMUKAHVIA ALICANTEN AURINGOSSA

*artikkeli sisältää mainoslinkin

Kuten jo viimeisimmästä artikkelista kävikin ilmi, niin koleaan ja harmaaseen Suomeen paluu on jälleen koittanut. Tuntemukset ovat vielä jokseenkin utopistiset, ei ihan ole tullut sisäistettyä asiaa vaikka kylmyys kolkutteleekin auringon sijasta ikkunan takana. 

Valenciasta lähtö oli haikea ja vaikea. Vaikka kyseessä ei ole lopullinen poismuutto ja uudet ystävät säilyvät kyllä, niin kyllähän se lähtö silti tuntui aika surkealta ja varsinkin, kun tiesi Suomessa olevan todella harmaata ja kylmää. Minä kun niin siitä auringosta ja eläväisestä kulttuurista pidän..

No, saimme onneksi viettää pari viimeistä päivää vielä ihanassa Alicanten kaupungissa, josta suorat lentomme Suomeen lähtivät. Alicante on meille jo entuudestaan tuttu viime vuoden matkoilta, mutta oli ihana pariksi päiväksi poiketa jälleen. Alicantessa lämpöä oli vielä hieman enemmän kuin Valenciassa, hiveltiin ihan 24 astetta ja joka aamu sai nautiskella auringonpaahteessa terassilla vielä aamukahvia. Ihanaa!


Meillä oli sama AirBnB* -asunto kuin vuosi sitten käytössämme, ihan vanhan kaupungin yläpäässä suloinen pieni koto. Haemme aina majoituspaikkoja valitessamme persoonallisuutta ja kodikkuutta, sekä tietenkin paikallista tunnelmaa, ja koska tämä valinta oli loistava vuosi sitten niin miksei nytkin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan AirBnB:n asuntotarjontaa ja vieläpä hyödyntämällä tämän alennuskoodin, niin ei sitten hintakaan päätä huimaa (vaikka maisemat niin tekisivätkin)!


Alicante on ihastuttava, hieman Valenciaa pienempi rantakaupunki, jossa kaikki sijaitsee kätevästi kävelymatkan päässä. Moderni keskusta kauppoineen, vanha kaupunki suloisine kujineen ja rakennuksineen sekä nähtävyyksineen, upea satama-alue ja rantabulevardi sekä pääuimaranta kaikki helposti saatavilla, majoituit sitten missä tahansa. Kaiken keskellä pääsee nauttimaan hienoista maisemista, jotka aiheuttaa korkean vuoren päälle rakennettu Santa Barbaran linna. Linnaan pääsee mukavasti kapuamaan vanhan kaupungin juurelta ja samalla saa pysähdellä nautiskelemaan siintävistä ranta- ja merimaisemista ja kauempana näkyvistä vuoristomaisemista. 

Alicantessa saimmekin säikähdellä ja hämmentyä välillä hieman liikaakiin, kun muita suomalaisia ilmaantui vähintään pari kertaa päivässä vastaan. Kuten jo vuosi sitten kaupungista kirjoitin, niin täällä vaaleat piirteet ja pohjoismaalaiset turistit eivät ole enää niin harvassa, kuin Valenciassa. Silti ei kannata antaa sen häiritä, kaupunki on kuitenkin todella kiva!



Rantabulevardilla kävelyn, linnan maisemista nautiskelun, hyvän ruuan ja aurinkoisten aamukahvien nauttimisen jälkeen koitti kuitenkin lopulta lähdön hetki takaisin Suomeen. 

Pari ensimmäistä yötä vietimme ystäviemme omakotitalon kellarissa vierashuoneessa, koska saimme muuttopäivän järjestymään uuteen asuntoomme vasta pari päivää myöhemmin. Tällä kertaa muutto hoitui vain kamat varastosta autoon -periaatteella, koska olimme ennen Espanjaan lähtöämme päättäneet irtisanoa aiemman asuntomme ja tunkea tavarat myyntiin sekä varastokoppiin säilöön. 

Nyt istun keskellä olohuonettamme ja odottelen uutta pian kuljetuksena saapuvaa tv-tasoamme. Josko tästä hiljalleen uuden kodin saisi, ainakin seuraavaan seikkailuun asti? 


Hyvää ja harmaata alkuviikkoa viidennen kerroksen sumuisista maisemista!
<3: Tiina Johanna



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

TYÖHARJOITTELUTUNNELMIA VALENCIAN LÄMMÖSSÄ


Ajattelin tässä tekstissä paneutua enimmäkseen työharjoitteluuni täällä Valenciassa. Senhän takia tänne aikoinaan lähdettiin ja sen ansiosta elämä on täällä muokkaantunut ihan kunnolliseksi arjeksi lomailun sijasta.

Olen nyt viisi kuukautta tehnyt vastaanoton työharjoittelua paikallisessa erittäin suositussa ja vilkkaassa nuoriso- ja reppureissaajahostellissa, Valencian keskustassa. Minulla on aiempaa työkokemusta erään suuren tamperelaishotellin vastaanotossa työskentelystä, mutta tiesin jo odottaa, että tämä tulisi olemaan täysin erilaista. Ja hyvä niin. 

Tämä työjakso on opettanut minulle niin paljon sekä itse työstä, mutta myös omasta itsestäni. Olen oppinut lisää avoimuutta ja sosiaalisuutta, iloisuutta ja sitä kuinka hyvällä energialla töitäkin voi oikeasti tehdä. Suomessa joka ikinen työ viimeisintä levy-yhtiön harjoitteluani lukuunottamatta on ollut aina enemmän tai vähemmän täynnä negatiivista energiaa, joten tämä oli minulle lottovoitto. Ensimmäisestä työpäivästäni lähtien minut otettiin vastaan omana itsenäni todella suurin hymyin ja iloisin mielin osaksi joukkoa ja siitä päivästä lähtien koko työtiimistä on muodostunut kuin toinen perhe. Kaikki ovat ystävällisiä toisilleen ja hyviä ystäviä keskenään, ei pelkästään töissä. Tätä positiivista energiaa olen saanut ammennettua itseeni paljon ja satunnainen työstressi ei tunnu miltään näin hyvässä tiimissä. Moni yritys Suomessa ja muuallakin maailmassa voisi ottaa oppia tällaisesta.

Positiivisuus näkyy myös asiakkaissa. Joka päivä olen kohdannut monia erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista ja kulttuureista, ja hostelli on heidän kaikkien kohtaamispaikka. Meillä majoittuu nuoret ja vanhat, bilettäjät ja kulttuurin ystävät, työmatkailijat ja reppureissaajat sekä myös kouluryhmät. Kesäisin on iso sesonkiaika, jolloin hulinaa riittää. Talvikauden eron huomaa kyllä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet, välillä stressataan ruuhkan takia ja välillä tylsyyden vuoksi.

Hostellityö on ehdottomasti ollut mielekkäämpää kuin hotellityö, ei pelkästään upean tiimin vuoksi vaan myös siksi, että pääsee paljon enemmän rennosti keskustelemaan asiakkaiden kanssa. On mukava vaihdella matkailukokemuksia ja ajatuksia uusien mielenkiintoisten ihmisten kanssa ja kertoa vastaavasti meidän ihanasta Valenciasta heille hyviä tärppejä. Meidän hostelli järjestää myös useita ekstra-aktiviteetteja pitkin päivää ja iltaa, joihin on helppo itsekin osallistua ja tutustua lisää ihmisiin. 


Toki on myös asia, mikä välillä pistää itselläni kovastikin silmään ja harmittaa matkailijoissa. Onneksi näitä tapauksia on aika harvoin, mutta se saa aina karvat hieman pystyyn silti. Nyt puhun niistä asiakkaista, jotka luulevat olevansa "parempia ihmisiä" kuin muut. Minä en voi puhua muiden matkailualan yritysten puolesta, mutta meidän hostellissa oikeasti välitetään asiakkaiden tarpeista ja jos jokin on vialla niin se korjataan saman tien. Mekin silti olemme vain ihmisiä, emme robotteja. Tässä kohtaa pätee hyvin se, että kun kohtelee toista ihmistä hyvin niin sitä on helpompi odottaa myös takaisin. Kyllä, myös asiakaspalvelijaa voi kohdella hyvin ja tasavertaisesti. Nyrpeällä naamalla ja ylimielisellä asenteella ei pitkälle elämässä pääse, missään asiassa. 

Mitä jos vain kaikki yritettäisiin hymyillä enemmän toisillemme ja olla ystävällisiä, paikasta ja tilanteesta riippumatta? Se ei varmaan olisi niin kamalaa, mehän olemme kaikki oikeasti ihan kivoja! Vai mitä? :)


Tänään minulla on viimeinen työpäivä. Fiilis on haikea ja omituinen, onhan täällä rakennettu jo täysinäinen elämä työpaikkoineen ja uusine ystäväpiireineen. Viimeiseltä työpäivältä odotan lisää mahtavia ihmiskohtaamisia ja hyviä hetkiä työkavereiden kanssa ja toivon, ettei liikaa tule ainakaan itkuja tihrustettua. 

Huomenna on viimeinen täysinäinen päivämme Valencian lämmössä, sitten suuntaamme kohti Alicantea. Alicantessa vietämme muutamat viimeiset päivämme ennen lentoamme takaisin Suomeen. 

Tämä on yhden todella upean ajanjakson loppu, mutta tämä kokemus on avannut niin paljon uusia ovia tulevaan. Olen päässyt tutustumaan niin mahtaviin ihmisiin ja saanut hyviä uusia ystäviä ympäri maailman, ja koska työkin on sujunut niin hyvin, niin täällä on minulle myös jatkossakin hommia luvassa. Olemme oppineet myös, mitä haluamme ehdottomasti seuraavalta asunnoltamme täällä ja mitä ehdottomasti emme enää koskaan halua. Täällä kun kaikki ei ole niin itsestäänselvää Suomen tyyliin. 

Olen myös oppinut entisestään lisää omaksumaan sen asenteen, että elämästä täytyy nauttia täysin rinnoin eikä jäädä kotiin makaamaan. Sen pohjalta on mielestäni erittäin hyvä lähteä tulevaa rakentamaan!



Ensi vuonna palaamme, sitä odottaen.. :)

<3: Tiina Johanna



perjantai 16. marraskuuta 2018

XATIVAN LINNAN SUMUISET MAISEMAT


Silloin kun matkustaa off-season kaudella, voi aika ajoin sää tehdä tepposet. Näin kävi meille, kun lähdimme viettämään vapaapäivää Xativan pikkukaupunkiin, Valencian maakuntaan. 

Pienen tihkusateen saattelemana huristelimme junalla eteenpäin ihastellen sumuisia vuoria, samalla pohtien olisiko myös vuoren päällä sijaitseva Xativan linnakin yhtälailla sumun peitossa. No, olihan se.

Perille päästyämme sade onneksi lakkasi ja saimme nauttia kaupungin rauhallisista kaduista ja kujista ilman kastumista ja myöskin ilman suurempia ihmisvilinöitä. Liekö kyse sateisesta ilmasta, vai vain paikan pienuudesta, mutta ihmisiä ei paljoa ulkona näkynyt. Pari samalla junalla matkannutta turistia näimme, kun päädyimme vihdoin vuoren huipulla sijaitsevalle linnalle. Se kun on aikamoinen turistinähtävyys.


Pienen kaupungin läpi vaeltaminen omassa rauhassa oli ihanaa, ja tekihän se kunnollekin ihan hyvää kiivetä jatkuvaa ylämäkeä ;) Korkeuseroja pikkukaupungissa löytyy aika paljon ja jyrkkiäkin ylämäkiä, mitä lähemmäs vuoren rinnettä suuntaa. Sumuisen rinteen lähestyessä tunnelma oli aika eksoottinen. Vaikka yleensä auringon kanssa tykkäänkin matkata, niin tämä todella loi oman maailmansa, tuntui kuin olisi jossain todella kaukaisessa maassa täysin luonnon helmassa. Ihanaa luontomaisemaa ja kostean ilman vuoksi raikas luontoilma tuntui vielä virkistävämmältä.

Vuoren rinnettä saikin tovin ylöspäin vaeltaa, mutta kuten aiemmissakin kirjoituksissani olen maininnut useasti, niin koen paljon mielekkäämmäksi kävellä nämä mäet ylös ja alas maisemia ihastellen, kuin autolla huristellen. Samalla kuntokin kohenee ja linnan huipulle päästyään on suorastaan voittajafiilis. 




Kuten jo matkalla arvelimmekin, niin linna oli ylhäällä aika hyvin sumun peitossa. Linnassa oli kuitenkin mukava kierrellä ja tutkiskella paikkoja, ja kyllähän se sumu todella toi oman mystisen tunnelmansa tähän historialliseen (tosin hieman entisöityyn) linnoitukseen vankityrmineen ja korkeine vuorenrinteineen. Reunalta kun katsoi alas, ei näkynyt kuin päättymätön sumuverho..






Xativaan riittää ehdottomasti päiväretki, mutta voisin hyvin kuvitella muuten vain viettäväni siellä vaikka yönkin. Vuoren rinteellä sijaitsi mielenkiintoisen oloinen hotelli, ja varmasti kylässä löytyy myös halvempia majoitusvaihtoehtoja. Ravintolatarjonta oli kohtalaisen runsas ja laadukas, jokaiseen makuun löytyi jotain. Näimme paljon kahviloita ja cocktailravintoloita, yhden rokkiravintolan ja irkkupubin sekä useita paikallisten suosimia tavernoja ja ruokapaikkoja. Itse nautimme herkullisen illallisen merenelävineen ja kasvisherkkuineen La Criolla -nimisessä paikallisessa helmessä, jossa palvelu on todella ihanaa ja kokkimuori on todella taitava. Suosittelen kysymään tarjoilijan suosituksia ja testaamaan niitä, sen kummemmin listaa tuijottamatta. 

Kaiken kaikkiaan ihana luonnon ja virkistävän seikkailun sekä hyvän ruuan täyteinen päivä. 


Seikkailumielistä viikonloppua!
<3: Tiina Johanna

Kaikki kuvat tässä tekstissä ja blogissa ovat itse ottamiani, ellei toisin kuvassa ole mainittu, ethän kopioi luvatta!


lauantai 3. marraskuuta 2018

MITÄ TEHDÄ VALENCIASSA TOP 10!

Nyt kun viimeisimmät postaukset ovat käsitelleet erilaisia retkiämme kotikaupunkimme ulkopuolelle, toinen toistaan ihastuttavampiin kyliin Valencian maakunnassa, niin ajattelin, että olisi jo korkea aika tehdä jälleen katsaus tänne kaupungin sisäpuolelle. Olen täällä asumisemme aikana koonnut listoja erilaisista nähtävyyksistä ja top kympeistä missä vierailla Valencian matkan aikana. Nyt viiden kuukauden oleilun jälkeen ajattelin vihdoin pureutua nähtävyyksien sijaan niihin asioihin, mitä ehdottomasti kannattaa tehdä ja kokea matkan aikana tässä upeassa kaupungissa. Top Kymppi -listan muodossa tietenkin! 

1. Paella
c) oma kuva

Tiesitkö, että Espanjan kuuluisa riisiruokaherkku  Paella on lähtöisin Valenciasta? No, nyt tiedät, ja tarkemmin ottaen Albuferasta. Valencian matkailijan ehdoton must on kokeilla tätä herkullista ruokaa nimenomaan täällä, missään muualla ei yhtä autenttista kokemusta voi saada. Paellaa on saatavilla monessa eri muodossa, joista suosituimmat ovat Paella Marisco (merenelävillä) sekä tietenkin Paella Valenciana (Valencian tyyliin, sis. kanaa ja jänistä). 

Valencia on täynnä turisteille suunnattuja ravintoloita, jotka myyvät ylihintaan kohtalaisen surkeaa Paellaa tietämättömille. Tästä syystä suosittelen ottamaan etukäteen selvää ravintoloista. Tässä esimerkkinä kolme hyvää vinkkiä, missä maistaa hyvää Paellaa: 

1. Casa Carmela (Albufera Natural Park, Valencia)
2. La Riua (Calle Mar, Valencia)
3. La Pepica (Playa de la Malvarrosa, Valencia)


2. Agua de Valencia
c) oma kuva

Sangrian tavoin saatavilla kannuittain sekä laseittain. Herkullista, paikallista, kesäistä! Tämä on ehta autenttinen Valencialainen makuelämys, joka sisältää runsaasti alkoholia ja on erittäin petollinen herkku, sillä alkoholia ei juurikaan silti tässä maista. Maku nimittäin peittyy appelsiinin maun alle. Juoma valmistetaan vodkasta, ginistä, cavasta (espanjalainen kuohuviini) sekä tuorepuristetusta appelsiinimehusta. Valenciassa on tarjolla runsaasti myös mahdollisuuksia osallistua pienille kursseille, missä juomaa saa itse valmistaa ja tietenkin myös nauttia. Ehdoton suosikkini tästä juomasta kiinnostuneille on kahvilaravintola El Cafetin vanhan kaupungin alueella.


3. Pyöräily/Pyörän vuokraus
c) pixabay

Valencia on erittäin pyöräily-ystävällinen kaupunki ja sisältää hyvät reitit kätevästi ympäriinsä pyörällä kulkeville. On erittäin suosittua esimerkiksi vuokrata pyörä ja huristella Turian puistoa pitkin aina keskustasta rannalla asti. Hyviä firmoja ovat esimerkiksi DoYouBike -vuokrausfirmat.


4. El Carmen
c) oma kuva

Ah tämä ihana historiallinen vanhakaupunki! En voi tarpeeksi suositella kulkemaan ja tutkimaan näitä ihania katuja ja kujia, jotka sisältävät toinen toistaan kiinnostavampia yksityiskohtia katutaiteesta herkullisiin tapasravintoloihin ja idyllisiin rakennuksiin. 


5. Horchata
Kuvahaun tulos haulle horchata santa catalina
c) pixabay

Alunperin Afrikasta Espanjaan levinnyt tiikeripavuista valmistettu kasvimaitojuoma, joka on nykypäivään päivitetty Valencialainen perinneherkku yhtälailla, mutta nykyversiona valmistuksessa käytetty myös riisiä ja kanelia, sekä jossain paikoissa myös ripaus vaniljaa. Erittäin suosittu juoma niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa ja yksi parhaista paikoista tämän maistamiseen on Santa Catalina, joka löytyy Plaza de la Reinan kupeesta.


6. Las Fallas
c) pixabay


Ei voi tehdä to do -listaa tätä mainitsematta ja sama pätee myös seuraavaan kohdan 7. tapahtumaan. Tämä tapahtuma osuu aina maaliskuun puoleen väliin ja on iso kadut täyttävä karnevaali. Isoja taidepatsaita pääsee ihastelemaan pitkin katuja, ja juhlan viimeisenä yönä ne poltetaan. Karnevaalit sisältävät monenlaista tapahtumaa eri päiville, joten nähtävää riittää.


7. La Tomatina
Aiheeseen liittyvä kuva
c) la tomatina


Toinen perinteinen festivaali, jossa kirjaimellisesti on kyse tomaattisodasta. El Bunonin pikkukaupunki täyttyy tomaattisoseesta, kun ihmiset kokoontuvat viettämään riehakasta ja railakasta tomaatinheittofestivaalia yhdessä. Festivaalista voi päästä nauttimaan monin eri tavoin joko omatoimisesti tai useamman erilaisen matkantarjoajan toimesta. Valencia on myös opiskelijakaupunki, joten useat opiskelijajärjestöt järjestävät kohtuuhintaan näitä festariretkiä, sekä myös vaikkapa eri hostellit. La Tomatina sijoittuu elokuulle.


8. El Cabanyal/Mallvarrosa uimaranta
c) oma kuva

Aina silloin tällöin korvaani särähtää, kun kuulen jonkun mainitsevan alueen tuntuvan pelottavalta. Itse alueella viisi kuukautta asuneena ja tätä aiemmin alueella matkalaisena majoittuneena voin sanoa, että alue on mielenkiintoinen ja perinteinen, mutta kertaakaan en ole pelkoa täällä kokenut. Olen aiemminkin tästä ranta-alueesta blogissani puhunut ja ihan kokonaisen postauksen muodossakin, ja edelleen seison sanojeni takana ja suosittelen vierailemaan. Upeita kalastataloja vieri vieressä ja tunnelma aivan kuin pienessä mini-Havannassa. Iso upea Malvarrosan uimaranta aivan vieressä ja runsaasti paikallisia ympärillä. Fakta on, että alue sisältää runsaasti myös köyhyyttä ja kuuluu Valencian köyhimpiin asuinalueisiin, mutta varovaisuutta voin suositella vain ja yhtä lailla siinä määrin kuin ydinkeskustassakin. En enempää enkä vähempää. Alueen historia on mielenkiintoinen, josta kannattaa myös ottaa selvää, sillä se värittää matkakokemusta.


9. Puistopiknik
c) oma kuva

Edullinen ja ihana kesäinen vaihtoehto ravintoloille. Kasaa omat evääsi kauppahallista edullisin hinnoin laadusta tinkimättä paikallisten tavoin ja nauti auringosta vaikkapa upeassa Turian puistossa, joka kiertää koko keskustan ympäri aina satamaan asti.


10. Vierailut lähikyliin, linnoihin, luonnonpuistoihin
Guadalest Valley, c) oma kuva

Valencian maakunta sisältää upeita pieniä kyliä ja kaupunkeja, joihin on helpot kulkuyhteydet julkisilla sekä omalla autolla. Kylien lisäksi myös upeita luontokohteita löytyy runsain määrin. Valencia on myös keskeisen sijaintinsa vuoksi helppo välietappi ja tukikohta eteläisen Espanjan, pääkaupunkiseudun, Baleaarien saarien sekä pohjoisen Espanjan välissä. Joka paikkaan helppo matka! 

Muista tutustua myös aiempiin postauksiin Valenciasta ja nähtävyyksistä, jotta saat koottua mahdollisimman mielekkään ja kattavan matkakokemuksen juuri sinulle sopivaksi! Tässä pari hyvää vinkkiä:

Valencian nähtävyydet

Päiväretkikohteita:

Hyvää viikonloppua! 
<3: Tiina Johanna



maanantai 15. lokakuuta 2018

PÄIVÄ PEÑISCOLASSA - GAME OF THRONESIN KUVAUSMAISEMISSA


Olemme viime viikkoina tehneet muutamiakin erilaisia mukavia päiväretkiä Valencian maakunnassa sijaitseviin pikkukaupunkeihin ja kyliin. Viime kirjoituksessani kerroin retkestämme suloiseen ja kauniiseen Saguntoon, ja tällä kertaa hypähdetäänkin suositun tv-sarjan Game of Thronesin upeisiin kuvausmaisemiin, nimittäin Valencian maakunnassa, Castellonin alueella sijaitsevaan Peñíscolaan

Peñíscola on pieni nouseva niemi Castellonin provinssin rannikolla, ja sitä kutsutaan myös Valencian Gibraltariksi. Niemenkärki on kivikkoinen kallio, jonka päällä lepää aikavälillä vuosina 1294-1307 rakennettu temppeliritarien linnoitus. Vuonna 1405 Paavi Benedict XIII (Pedro de Luna) loi linnoituksesta kotinsa, jonka mukaan linnaa kutsutaan Castell del Papa Lunaksi. Niemenkärki on erittäin suosittu historian ystävien sekä myös kulttuurin ystävien keskuudessa, sillä onhan se toiminut useammankin kuin vain yhden elokuvan taustamaisemana. Tunnetuin näistä kuitenkin on varmasti Game of Thrones -televisiosarja, jossa Peñíscola toimii lokaationa Meereen -nimiselle kylälle, jossa Daenerys Targaryen käy vapauttamassa orjia.


Peñíscola on todella upea kohde nousevien kapeiden kujien ja valkoisten kuvankauniiden talojen, sekä turkoosin merimaiseman kanssa. Vaikka alueella on turistiarvoa ja alueelta löytyykin keskivertainen määrä turistiravintoloita, niin sen ei kannata antaa häiritä matkakokemusta. Huipulla sijaitseva linnoitus on upea, ja siellä pääsee tutkimaan mukavan vapaasti tiloja ja kiipeilemään eri puolille linnan torneja. Huipulta onkin todella huikeat maisemat, eikä edes korkeanpaikankammo päässyt hiipimään iholle. 




Linnoitus ja kylä niemenkärjessä ovat vain pienellä maakaistaleella kiinni mantereessa ja alapuolelta löytyykin jo pitkät pätkät uimarantaa ja ravintoloiden täyttämää rantakatua. Tästä pääsee kätevästi kulkemaan omatoimimatkailijana bussilla läheiseen Benicarlo -nimiseen pieneen kaupunkiin, josta voi esimerkiksi junalla edetä haluamaansa suuntaan. Ainakin kesä-aikaan Peñíscolaan pääsee myös suorilla bussilinjoilla Valenciasta, mutta kohteeseen suosittelen matkaamaan mieluummin sesongin ulkopuolella sen oman kokemuksen parantamiseksi. Onhan kyseessä kuitenkin kohtuullisen suosittu turistikohde. 




Benicarlo ei itsessään kaupunkina tarjoa oikeastaan mitään erikoista, joten muutamia hienoja seinägraffiteja lukuunottamatta en paikasta edes valokuvia napannut. Kaupungin juna-asema sijaitsee suuren kemikaalitehtaan vieressä keskustan ulkopuolella (n. 20min kävely keskustaan) ja myös hajut ovat sen mukaiset. Suosittelen siis pitämään kyseisen kohteen vain läpikulkuasemana junalla omatoimisesti kuljettaessa. Valenciasta ja lähikaupungeista paikkaan pääsee kätevästi alle parissa tunnissa junalla sekä myös lähijunilla pienemmiltä juna-asemilta, joten tästäkin syystä Peñíscola on helppo sisällyttää matkaohjelmaan. Benicarlosta pääsee juna-aseman kyljestä (sesonkina) sekä keskustasta bussilla Peñíscolaan ja takaisin. 


Aurinkoista ja lämpöistä viikon alkua kaikille! 

Winter is coming!

<3: Tiina Johanna
instagram: @tiinajohannaaa



tiistai 9. lokakuuta 2018

SAGUNTON HISTORIALLINEN PIENI KYLÄ

Viime aikoina olemme panostaneet tekemään erilaisia tutustumisretkiä läheisiin kaupunkeihin ja kyliin Valencian maakunnan alueella. Osa kylistä löytyy ihan jopa kävelylenkin tai pyöräilylenkin päästä, ja osa on saavutettavissa esimerkiksi lähijunalla alle tunnin matkalla. Oma asuinalueemme sisältää sopivasti pienen oman juna-aseman nimeltä Valencia-Cabanyal, jota olemme suosineet myös tätä retkeä tehtäessä. Lähijunamatka idylliseen Sagunton kylään kesti vaivaiset 25min ja paikka oli helposti saavutettavissa vain yhden päivän retkeä ajatellen.


Sagunton kylä on ollut aikoinaan tärkeässä roolissa linnoituksineen esimerkiksi toisessa punikkisodassa ja kylä tunnettiin aiemmin vanhana iberialais-roomalaisena kylänä nimeltä Saguntum. Niin tämäkin idyllinen vaalea välimeren helmi on onnistunut kätkemään itseensä ison palan historiaa ja on jo pelkästään ihastuttavien pienien katujen ja kujiensa vuoksi käymisen arvoinen paikka. Vuoren päällä sijaitseva linnoitus näkyy jo junasta saakka ja linnalle kiipeäminen on myös maisemiensa ansiosta erittäin suositeltavaa. Toki autollakin paikalle pääsee, mutta se ei ole välttämätöntä.


Tämä retki oli osa työharjoitteluni välissä olevaa pientä viikon mittaista lomataukoa, sillä ensimmäinen kolmen kuukauden pestini sai vihdoin päätöksensä (kuinka aika meneekään nopeasti!) ja päätin, että haluan jatkaa työtäni täällä vielä lisää. Pidän kaupungista, työpaikastani sekä työtovereistani todella paljon ja ei, minulla ei ole kiire palata Suomen syksyiseen säähän ihan vielä. Luvassa vielä ainakin pari kuukautta lisää seikkailuja ihanassa Valenciassa ja Espanjan lämmössä. ;)

Nautitaan elämästä, hyvää viikon alkua!


<3: Tiina Johanna
instagram: @tiinajohannaaa